Haapajärven Jyty ry on Ammattiliitto Jyty ry:n alainen yhdistys, joka on perustettu 19.10.1966. Jyty on keskusjärjestö STTK:n jäsenliitto.
Haapajärven Jyty ry:hyn kuuluu nykyään neljä kuntaa, Haapajärvi, Pyhäjärvi, Reisjärvi ja Kärsämäki.
Jäsenemme työskentelevät pääosin kunnissa, kuntayhtymissä, hyvinvointialueilla, seurakunnissa ja järjestöissä sekä kuntaomisteisissa yrityksissä ja liikelaitoksissa.
Jäsenistöömme kuuluu monien eri ammattialojen edustajia, ja jytyläisiä ammattinimikkeitä on kaikkiaan noin 2 000. Suurimpia ammattialojamme ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus.
Jytyyn kuulutaan aina yhdistysten kautta. Kattava paikallisten ja valtakunnallisten yhdistysten verkosto tuo edunvalvontaamme vahvaa näkemystä ja neuvotteluvoimaa.
Jytyn ja Haapajärven Jyty ry:n historiaa:
Valtakunnallinen Kunnallisvirkamiesliitto (KVL) perustettiin jo vuonna 1918. Silloin aiheena oli mm. pelko palkkojen alentamisesta 1. maailmansodan ja kansalaissodan jälkeisissä vaikeissa oloissa.
Ajat olivat rauhoittuneet sota-ajoista kun Haapajärvelle perustettiin vuonna 1966 Haapajärven KVY ry. Perustamisasiakirjan allekirjoittivat 10 viran- ja toimenhaltijaa: Vieno Arvonen, Arvo Lehtinen, Aune Kivilahti, Asko Liimatainen, Olavi Merioja, Matti Mäkelä, Reino Parkkinen, Veikko Partanen, Aune Salmela ja Onni Vuorela, samalla he olivat yhdistyksemme ensimmäiset jäsenet. Kiitos kuuluu heille yhdistyksemme perustamisesta!
Yhdistyksen alkutaipaleella oli tärkeää saada paikallinen ammattiyhdistystoiminta työntekijöiden tietoisuuteen ja samalla saada yhdistyksen jäsenmäärä lisääntymään. Haapajärven KVY:stä osallistuttiin jo alkuvaiheessa aktiivisesti KVL:n alueellisiin ja valtakunnallisiin koulutustapahtumiin ja kokouksiin.
Yhdistyksessä käsiteltävät asiat ovat pääpiirteissään pysyneet samoina, eli työntekijöiden palkka-asiat ja yleensä heidän työolojen ja -etujen parantaminen. Unohtaa ei sovi myöskään jäsenille tarjottua monipuolista virkistystoimintaa ja muita etuja, joita on ollut koko yhdistyksen olemassaolon ajan.
Kun Kunnallisvirkamiesliitto vaihtoi nimensä Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitoksi vuonna 2004, samalla vaihtoivat myös paikallisyhdistykset nimiään. Haapajärven KVY ry:n nimi vaihdettiin vuonna 2005 Haapajärven Jyty ry:ksi.
Reisjärven Jyty purki yhdistyksen 21.11.2019 ja jäsenet, jotka halusivat, liittyivät Haapajärven Jyty ry:hyn.
Kärsämäen Jyty lopetti toimintansa 31.12.2020 ja jäsenet (47) siirtyivät Haapajärven Jyty ry:hyn.
Pyhäjärven Jyty ry yhdistyi Haapajärven Jytyyn 1.10.2022. Jäseniä siirtyi 41 henkilöä.
18.3.2025 Haapajärven Jyty ry:ssä on jäseniä 202 (työvoimajäseniä 190 ja kannatusjäseniä 12).